Hyppää sisältöön

Suomeksi

Erasmus+ -hanke viralliselta nimeltään: Empowering and inclusive model to create an experience of a supportive community for NEET youngsters, eli lyhemmin mPow.

”Ihmisestä tulee ihminen vain osallisuudesta inhimilliseen yhteisöön.”
Paul Natorp 1899

Tässä Erasmus-hankkeessa kehitetään ja kuvataan yhteisöllinen lähestymistapa, jonka avulla nuorisotyöntekijät voivat entistä paremmin tukea nuoria, joilla on esim. mielenterveyteen, sosiaalisiin tilanteisiin ja opiskeluun liittyviä haasteita. Lähestymistavan keskeisiä asioita ovat yhteisöllisyys, vertaistuki ja ammattilaisen rooli suhteessa nuoriin, joka mahdollistaa nuorten todellisen osallistumisen.

Hankkeen aikana kuvataan, miten voimauttava yhteisö muodostetaan, nuorten roolia tällaisessa yhteisössä sekä sitä, miten ammattilainen voi parhaiten tukea nuoria voimaantumisessa. Voimaantumista tapahtuu yhteisöissä, jossa nuori voi paitsi huilata yhteiskunnallisista paineista, mutta jossa hän voi myös tehdä itselleen merkityksellisiä asioita sekä toimia vertaistensa joukossa. Ammattilaisen rooli on kouluttaa ja ohjata nuoria omien haaveidensa toteuttamiseen sekä myönteisen ja toivorikkaan ilmapiirin ylläpitämisessä.

Konkreettisina toimenpiteinä kirjoitamme käsikirjan nuorisotyöntekijöille, jossa kuvataan yhteisön luomista ja yhteisöllistä toimintatapaa. Lisäksi käsikirjassa on tutkimustietoa eri maiden tilanteesta, hankkeessa tehdyn kyselyn tuloksia, kunkin partnerin parhaita käytäntöjä sekä Case-tarinoita nuorten tilanteista. Lisäksi hankkeessa tehdään koulutukset nuorille ja nuorten parissa työskenteleville ammattilaisille sekä itsereflektioon soveltuvaa materiaalia ammattilaisille. Ajatuksena on, että voimauttavan yhteisön -toimintatapaa voi tulevaisuudessa käyttää kuka tahansa toimija, joka haluaa joko luoda nuorille voimaannuttavan yhteisön tai muuttaa nykyistä toimintaansa tukemaan paremmin haastavassa elämäntilanteessa olevia nuoria.

mPow on kaksivuotinen (1.10.2022–30.9.2024) Erasmus+ -hanke, jossa on neljä kumppania. Sosped toimii koordinaattorina, ja muut kumppanit ovat italialainen Il Grande Carro (www.ilgrandecarro.it), portugalilainen Check-In (https://checkin.org.pt/) sekä tsekkiläinen Asociace Trigon (https://asociacetrigon.eu/).